Hackmanin uutuus, Kaari-aterinsarja, on syntynyt käyttäjänsä elinikäiseksi ja edustavaksi ystäväksi, jonka käyttöä ei tarvitse säästellä. Sen kuvaillaan ilmentävän yhtä aikaa käden muotoon sopivaa pehmeyttä ja jäntevää voimakkuutta. Se on pitkän matkan edellä esi-isiään. Aikoinaan haarukkaa pidettiin paholaisen kapistuksena, koska se muistutti hiilihankoa. Lusikat puolestaan säästettiin pahan päivän varalle takaamaan perheen toimeentulo. 1600-luvun Ranskassa veitset jopa kiellettiin, sillä ne olivat tehokkaita riidan ratkaisussa. Aterimet heijastavat aikansa kulttuuria parhaimmillaan. Niin myös Kaari.
Lue lisääHackmanin perinteinen kierrätyskampanja käynnistyy helmikuussa jo kolmattatoista kertaa. Kampanjan perusidea on sama kuin aikaisempina vuosina, mutta mm. ilme on muuttunut näkyvästi. Hyvät arvot edellä toteutettava kierrätyskampanja tarjoaa kuluttajille helpon mahdollisuuden tehdä hyvä teko elintärkeälle ympäristöllemme mm. palauttamalla loppuun käytetyt pannut, kattilat ja aterimet Hackmanin tuotteita myyvien jälleenmyyjien kierrätyspisteisin metallin uusiokäyttöä varten.
Lue lisääHackmanin perinteinen kierrätyskampanja käynnistyy helmikuussa jo kolmattatoista kertaa. Kaikille kuluttajille tarjoutuu näin helppo mahdollisuus tehdä hyvä teko elintärkeälle ympäristöllemme palauttamalla loppuun käytetyt pannut, kattilat ja aterimet Hackmanin tuotteita myyvien jälleenmyyjien kierrätyspisteisiin uudelleenkäyttöä varten.
Lue lisääHackmanin uusi Handy-sarja sopii hennommankin kokin käteen. Sen muotoilussa on kiinnitetty erityistä huomiota keveyteen ja käyttömukavuuteen päivittäisessä ruoanlaitossa.
Lue lisääHackmanin uutta induktioliedelle kehitettyä pannua ei voi vaurioittaa ylikuumentamalla eikä rasvojen ja öljyjen syttymisvaaraa ole. Pannun kehittämisessä on hyödynnetty innovatiivista Non-Overheatable-teknologiaa eli NOH-teknologiaa, jonka ansiosta pannu ei kuumene yli 230 C° asteen induktioliedellä. NOH-pannun käyttöikä on tavallista pidempi ja paistotulos parempi. NOH-teknologia on kuin luotu lisäämään kokkaamisen helppoutta.
Lue lisääSupersuosittua Hackmanin Kesä-emalisarjaa on jälleen saatavana; osin vanhoilla tutuilla ja osin aivan uusilla osilla. Viimekesäisestä valikoimasta jatkavat monikäyttöinen lävikkö sekä 1,2 litran kaadin, joka soveltuu kaikenlaisten juomien tarjoiluun ja vaikkapa kukkamaljakoksi. Kesäkattila tulee myyntiin nyt hieman aiempaa pienempänä, 2,9 -litraisena. Täysin uusia ovat kätevä piirakkavuoka sekä monikäyttöinen 0,37 litran muki.
Lue lisääRotisser-sarjan pinnoitetut keitto- ja paistoastiat ovat olleet sekä ulkonäöltään että käyttöominaisuuksiltaan Hackmanin kärkituotteita. Nyt tämä korkealaatuinen valikoima täydentyy toivotuilla teräksisillä keittoastioilla – induktiokäyttöön optimoitu, hiljainen ja tehokas Rotisser Steel on keittoastioiden uusinta uutta. Paksupohjaisissa teräskattiloissa ruoka on helppo valmistaa ja tyylikäs tuoda tarjolle juhlavaankin tilaisuuteen.
Lue lisääArabia tuo rakastettuun Muumi-valikoimaan Muumi Juhlahetki-sarjan, jota Hackmanin samanaiheiset lusikat sopivasti täydentävät. Juhlahetki-sarjan myötä Arabian muumituotteisiin tulee viisi uutta esinettä, joissa rakastetuimmat muumihahmot touhuavat herkkujen parissa tavalla ja toisella.
Lue lisääMuumilaaksossakin juhlitaan, muumimaisesti ilman sen kummempaa syytä, kun Helsinkikin juhlii nimitystään Designpääkaupungiksi vuoden 2012 ajaksi (World Design Capital Helsinki 2012, WDCH 2012). Juhlavuoden alkaessa Hurraa!-muki jatkaa Arabian iloista Muumi-mukien sarjaa ja Hackmanin Hurraa! -aiheinen kahvilusikka seurailee mukia kuvioinnillaan. Koristeesta välittyy hilpeä juhlan tunnelma. Muumilaaksossa osataan juhlimisen taito!
Lue lisääSuomi vastasi tänä vuonna Berliinissä sijaitsevan pohjoismaiden suurlähetystöjen yhteistalon jouluilmeestä. World Design Capital Helsinki 2012 –teemavuoden kunniaksi toteutuksessa painotettiin vahvasti suomalaista designosaamista.
Lue lisääHackmanin suosittu Classic-keittoastiasarja laajenee nyt myös paistoastioihin. Classic-paistinpannut ja -paistokasari ovat sarjan keittoastioiden tapaan hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia työkaluja arjen ruoanlaittoon. Suunnittelun lähtökohtana on ollut erityisesti pienempien kotitalouksien tarpeet.
Lue lisääKovanaama-paistinpannusarjan uutuus, Kovanaama Basic Terra, tuo väriä suosittuun tuoteperheeseen. Kauniit kuparin väriset pannut ja kasarit tuovat keittiöön tunnelmallisen ilmeen ja houkuttelevat kokeilemaan syksyisiä reseptejä iltojen pimetessä.
Lue lisääHackmanin uusi Aina-kattilasarja on suunniteltu suomalaiseen arkeen. Sen muotokieli ja loppuun asti hiotut yksityiskohdat puhuttelevat suomalaista ruoanlaittajaa. Aina innostaa päivittäisen hyvän ruoan valmistamiseen ja arjen onnen vaalimiseen - aina ja lauantaina.
Lue lisääHackmanin Rotisser-paistoastiasarja on kokenut uudistuksen. Uusi, kovaa käyttöä kestävä ja helppohoitoinen vahvistettu pinnoite ja uudet osat tekevät Rotisserista sekä alan ammattilaiselle että harrastajalle luotetun kumppanin keittiöön. Uusi Rotisser inspiroi hyvän ruoan ystävää monipuoliseen ja kokeilevaan ruoanvalmistukseen.
Lue lisääHackman Touch –tuoteperhe kasvoi kahdella uutuudella. Tuoteperheen aiempaan maustemyllyyn ja öljypulloon yhteensopiva maustepurkki ja valurautainen mortteli lisäävät entisestään ruoanlaiton helppoutta ja käytännöllisyyttä.
Lue lisääSuosittu Kovanaama-paistinpannusarja kasvaa odotetulla lettupannulla, jolla paistuvat mukavasti niin ohukaiset kuin omeletitkin. Kaunis ja toimiva muotoilu sekä pannun tekniset ominaisuudet tekevät kesän lettukesteistä leppoisat sekä kokille että syöjille.
Lue lisääHackmanin viime kesän suosikki, retrohenkinen kesäemalisarja palaa täksi kesäksi uusin tuulin. Viime vuonna esitellyn kattilan ja kastikekasarin rinnalle on tuotu sympaattinen lävikkö kasvimaan herkuille sekä pieni kannu, vaikkapa kesäisille pienille mehukesteille.
Lue lisääLohisoppa ja mummon parantava mehu maistuvat tänä talvena erityisen lempeiltä, kun ne valmistuvat hauskoissa talviemaleissa.
Lue lisääHackmanin suosittu Touch-perhe on saanut perheenlisäystä maustemyllyn rinnalle. Ajattomat ja laadukkaat Touch öljy- ja viinietikkapullot on ilo nostaa pöytään maustamaan vaikkapa kesäisiä raikkaita salaatteja.
Lue lisääHackmanin kesäkattilat tuovat kattauksiin mummolan ja lapsuuden kesälomat. Retrohenkiset kattilat ovat kuvioitua emalia ja ne sopivat kaikille liesille. Kuvioinnin takana on palkittu suunnittelutoimisto Dog Design.
Lue lisääAkateemikko Bertel Gardberg (1916-2007) oli yksi niistä muotoilijoista, jotka 50-luvulla palkittiin lukuisia kertoja Milanon Triennaaleissa. Tänä vuonna Hackman-brändi juhlistaa sitä, että Hackmanin kauppahuone perustettiin Viipuriin vuonna 1790 eli peräti 220 vuotta sitten, juhlavuoden tuotteeksi on valittu Bertel Gardbergin Lion-aterimet.
Lue lisääHackman kuuntelee kuluttajaa. Monipuolinen, ruoanvalmistukseen ja tarjoiluun suunniteltu Hackmanin Match-sarja on uudistettu kuluttajahaastatteluiden pohjalta. Kauppoihin tulee kevättalvella kaksi uutta Match-tuotetta: kevyet valualumiiniset pata ja grillipannu. Lisäksi käytännöllisten, kuumentumattomien silikonikahvojen väri on vaihdettu ruskeasta kuluttajien suosimaan mustaan väriin.
Lue lisääAterinten sekä keitto- ja paistoastioiden valmistaja Hackman juhlii tänä vuonna 220-vuotistaivaltaan. Halpatuonnin takia kilpailutilanne alalla on äärimmäisen tiukka, mutta Hackman on pärjännyt luottamalla omaan näkemykseensä. - Meidän kilpailuvalttimme on ehdottomasti vahva tuotekehitys. Tuomme markkinoille vain tuotteita, joiden jokainen yksityiskohta on loppuun asti perusteltu. Materiaalit, muotoilu ja laatu; niihin investoimalla olemme saavuttaneet vankan markkina-aseman Pohjoismaissa, sanoo Fiskars-konsernin strategiajohtaja Max Alfthan.
Lue lisääHackmanin Kierrätysviikoilla on vuosikymmenessä saatu talteen jo 500 tonnia kierrätysmateriaalia, josta voisi valmistaa esimerkiksi yli 8 miljoonaa Carelia-ruokalusikkaa. Kierrätyksessä Hackman on ollut aikaansa edellä ja sen kierrätyskampanjasta on muodostunut odotettu perinne. Tämän vuoden kampanja käynnistyy helmikuun alussa.
Lue lisääAjattoman tyylikäs ja ennen näkemättömän kestävä Rotisser-sarja ilahduttaa arjessa ja juhlassa. Pentagon Designin muotoilemat, skandinaavisen pelkistetyt paistoastiat ovat kovaksi anodisoitua alumiinia, joka sopii monipuoliseen ruoanvalmistukseen ja kestää testatusti kovaa kulutusta. Sarjan osat toimivat sekä liedellä että uunissa.
Lue lisää